Päädyin tuossa keväällä osallistumaan suomen partiolaisten järjestämälle eräopaskurssille. Se muodostuu useammasta osasta: Ennakkotehtävät, teoriaosa, välitehtävät, kesäosa, taas jotain tehtäviä, talviosa, suoritusvaellus ja vielä jonkunlainen eräkoulutus tilaisuus. Tehtävää on vielä paljon mutta homma on aloitettu.
Ennakkotehtävien kenties haastavammaksi osaksi osoittautui koordinaattijärjestelmiin liittyvät tehtävät. Koordinaattijärjestelmällä tarkoitetaan karttaa, koordinaatistoa ja niitä kartan kahta keskeistä koordinaattikomponenttia jolla tietty piste kiinnitetään maapallon pintaan. Koordinaatit ovat lukuarvoja, jotka määrittelevät kunkin pisteen sijainnin käytetyssä koordinaatistossa. Koordinaatistoja on useita ja yhdessä kartassa niitä on yleensä merkattu ainakin kaksi. Kartan reunasta selviää mikä koordinaatisto on sillä kartalla käytössä – kartan ikä vaikuttaa tähän paljon. Uusiksi koordinaatisto suomessa meni viimeksi 2008.
Teoriaosa pidettiin hyvinkäällä ja se sisälsi lukuisia luentoja, ryhmätöitä ja harjoituksia.
Se mikä oli erityisen kiinnostavaa oli se, että kuivattiin erilaisia ruoka-aineita kesäosan muonaksi. En itse ollut kuivannut tässä mittakaavassa evästä vaelluksille. Kuivasimme mm. raakaa kananmunaa, hernekeittoa, erilaisia lihoja, hedelmiä jne. Erityisen hyväksi ja mieleenpainuvaksi oppaaksi kouluttajien lisäksi kuivattamisen alalla osoittautui Raija Hentmanin “Herkutellen luonnossa (2007)”. Valitettavasti kirja on myyty loppuun mutta muutamasta verkkokaupasta sitä saattaa saada tai sitten antikvariaateista.
Teoriaosalla kokeitiin käytännössä erilaisten keittimien toimintaa kämpän pihamaalla tehden luonaat itse. Tosin porukka kun on aikalailla kokenutta niin lähinnä kai bensakeitin oli osalle tuntemattomampi.
Teoriaosalla jaettiin erilaisia perhertymistehtäviä kesäosaa varten: lapin kasvit, eläimet, evakuointi tunturioloissa, koira vaelluksella, sään tunnistaminen, varusteet… Vaitoehtoja ja aihealueita oli runsaasti. Toisaalta meitä kurssilaisiakin oli parikymmentä eli aiheita sai ollakin.
Yksi ilta käytettiin pimeäsuunnistukseen joka olikin varsin kivaa. Ehkä vielä laajemmin olisi voinut hyödyntää koordinaatistojuttuja mutta onneksi niihin pääsimme pureutumaan kesäosalla.
Päätin tuossa yhtenä maanantaina alkaa kouluttamaan partiolippukuntamme nuorisosta kisakelpoista väkeä. Tein pienimuotoisen kilpailun jonka pystyy vetämään parin normaalin viikkokokouksen aikana. Tein tehtäväkäskyt pisteytyksineen viidelle eri rastille. Aluksi toki kävimme läpi toimintaa rasteilla. Pääosin vartioilla (joita lopuksi oli 3:ssa kokouksessa) oli ilmottautuminen tuttua, tosin tyyleissä oli paranneltavaa.
Hyvä puoli näissä kisoissa on se, että materiaalia ei juurikaan tarvita. Nippu halkoja, pari alumiinivuokaa, mitta, kello – näillä ollaan jo pitkällä. Lisäksi tulukset tms. Kun kilpailu ei ollut kovin verinen pystyin jakamaan luonnolliset vartiot pienempiin, 2-3 hengen miniryhmiin jolloin kaikilla oli kokouksen aikana tekemistä riittävästi. Näinkin pienissä porukoissa näkyi eroja eri partiolaisten välillä – toiset olivat passiivisia tuleen tuijottajia toisten tehdessä ja pohtiessa aktiivisesti parasta tapaa. Luovuudella pärjää tässäkin pitkälle! Osa ymmärsi esimerkiksi kehittää vedenkeitoon kannen kiehumisen nopeuttamiseksi.
Ihan oikeita kisojen virallisia voittajaluettaloita ei julkaistu. Useimmissa porukoissa oli kyllä selkeä voittaja mutta en nähnyt viisaaksi korostaa sitä liikaa. Kisoista tosiaan syntyi tehtäväkäskyt (tosi suppeat) joissa on samat asiat kuin “virallisissa” kisoissa olevissa. Jos jotakuta kiinnostaa niin ottakaa yhteyttä. En tehnyt asioita kaikkien PT kisa perinteiden mukaan mutta aloitteleville toimijoille tuntui pelaavan hyvin!
Wikipedian mukaan iglu, eli aputiak, on perinteinen inuitien käyttämä kupolimainen lumesta rakennettu asumus, jossa asuttiin talviaika tai joka tehtiin tilapäiseksi tukikohdaksi metsästysretkellä. Igluja käytettiin Mackenzie-joen suiston ja Labradorin niemimaan välisellä alueella. Itse tein sen iglumuottia käyttäen (katso tammikuun 2011 kirjoitukset). Iglu rakennettiin n. 50cm korkealle lumpipenkereelle. Nyt vihdoin hiihtoman tultua olen päässyt siinä yöpymäänkin. Koska iglun on luonnostaan valkoinen riitti pieni kynttilälyhty hyvin valaisemaan koko tilan. Valokuvien ottaminen sisällä osoittautui haasteelliseksi sillä lattian halkaisija on hieman yli 2 metriä ja kameralla ei päässyt tarpeeksi taakse kokonaisuuden kuvaamiseksi. Omaan igluuni mahtuu mukavasti nukkumaan kaksi, tiukemmin kolmekin ihmistä. Keskellä on iglun korokkeeseen kaivattu kaivanto josta tullaan sisään, ikäänkuin iglun seinän alitse.
Majoitusmielessä igglu on osoittautunut täydelliseksi talviasumukseksi. Se on lämmin, tiivis ja hiljainen. Ulkona puhaltava tuuli eti tunnu eikä kuulu sisällä. Koska Iglu on rakennettu pienelle lumikorokkeelle on tasaisen pedin hiominen lumipenkkaan helppoa. Hyvin nukutti. Alla oli avaruuslakana ja muutama makuualusta. Seinä on karkean luminen ja sen voisi toki hioa sieämmäksikin. Kun iglussa yöpyy useampi henki niin lämpö hieman sulattaa ja “lasittaa” sisäpintaa vieläkin tiiviimmäksi. Oviaukon lisäksi tein vain yhden ilmareijän kattokupolin sivuun, olisikohan pitänyt olla useampi?
Jos pohtii pieniä parantamisen kohteita igluprojektissa niin tämä kuva kertoo sen aika hyvin. Vaikka oviaukon tunneli on iso, varsinainen iglun seinän ali kulkeva aukko on liian matala. Ja tietty nyt jäässä. Ehkä kuitenkin sahaan siihen lisää korkeutta. Muuten iglu tuntuu telttaa avarammalta ja mukavammalta majoitteelta. Lattiassa oleva kulku “kuilu” mahdollistaa jopa seisomisen iglun sisällä – on ainakin mukavampi pukea.
Talviretkeilyn näpertelyintoni pääsi taas vauhtiin kun löysin pari pitkään kadoksissa ollutta osaa. Projektin nimi on siis 
Ajatus polttimessa on siis se, että sillä voidaan polttaa alkoholia, bensaa, lamppuöljyä jne. Talvikeittimenä esimerkiksi teltan lämmityksessä se on lähes täydellinen koska lamppuöljy on vähemmän vaarallista kuin bensa ja toisaalta kaasu ei toimi kylmässä. Perustrangiasta ei taas irtoa tarpeeksi tehoa. Itse en siis ajatellut käyttää bensaa tai alkoholia. Useammatkin Ultima Naltion rakentaneet kyllä lämmittävät telttansa bensallakin. Liekin kanssa tarvitsee jokatapauksessa tuulettaa hyvin. Polttimessa on aika hyvä säätömahdollisuus (ei näy kuvassa). Alaosan pieneen kuppiin laitetaan esim. sinolia esilämmitykseen, sytyteään, odotellaan lämmön tuloa ja esilämmityksen hiipuessa hanaa auki ja homma toimii.
Tässä kuvassa näkyy kun liekki palaa melko hyvin sinisellä liekillä. Paineellla pumpattu polttoaine siis höyrystyy polttimessa ja tuottaa hyvän tehon. Omassa trangiassani näkyy hieman mustaa koska esilämmitin lamppuöljyllä, jota läikyttelin ja – noh – nokea tuli. Jos projekti kiinnostaa niin osia saattaa saada vielä. Ainakin polttimia löytää vaikka eBaystä. Itse olen täydentämässä pakettia vanhalla tarjottimella johon saa kiinni trangian. Tällöin keikahtamisen vaara teltassa on pienempi ja ompahan jotain telttakankaan ja keittimen lämmön välissä.
Vaelluksella oltaessa tai muuten puuttomalla alueella ei halkoja tai oksia löydy. Silloin aika näppärä ja kevyt tapa on käyttää kangaskiiloja. Sellaisia saa aika helposti itse tehtyä kankaasta, telttanarun pätkistä, purjerenkaista ja Ikean verhokoukuista. Itse tein 40×40 cm neliön ohuesta retkikankaasta jota sai ihan lähikangaskaupasta. Samasta paikasta sai purjerenkaatkin mutta niitä saisi halvemmalla muualtakin. Valmis rättikiila on kevyt ja pakkautuu pieneen tilaan.
Jotta kankaat eivät repeäisi niin laidat ompelin ompelukoneella osin itse (ensimmäisen neliön ekan sivun) ja loput ilmeisesti säälistä räpellystäni kohtaan puolisoni. Hänellä ei kyllä juuttunutkaan neula yhtä usein kuin minulla. Neliöiden nurkkiin löin purjerenkaan. Renkaiden läpi nurkasta nurkkaan narut ja keskelle se Ikean verhokoukun metallilenkki – voisi olla muukin sileä, kestävä lenkki. Tuo metallilenkki on siis se kohta johon telttanaru tulee kiinni. Yhden kiilan tekee vartissa eli vaikka partiokouksen ohjelmaksi sopii ihan hyvin.
Lumiankkuri laitetaan lumeen kaivettuun kuoppaan. Tarvittaessa toki sen voisi laittaa myös maan päälle ja kasata lumet päälle. Lumi kannattaa tiivistää kädellä tai polkemalla tiiviiksi. Lumi pakkautuu ja kovettuu aika mukavasti suunnilleen 15 minuutissa jonka jälkeen ankkuri pitää teltan hyvin paikallaan. Lumeksi käy siis myös pakkaslumi siinä missä nuoskakin, kunhan vain malttaa polkea ja tiivistää kunnolla.
Telttanaru kiinnitetään tässä tapauksessa mustaan metallilenkkiin. Tämän jälkeen lumiankkuri haudataan lumeen. Lumiankkuri hautautuu loppujen lopuksi kokonaan. Tämä on sikälikin hyvä, että auringon lämpö ei pääse lämmittämään kiilaa ja siten irrottamaan sitä. Perinteinen pitkä metallikiilahan saattaa auringonvalossa keväthangilla tehdä niin. 
